5.12. vietetään Valitse työtä Suomeen-teemapäivää. Kampanjapäivää vietetään tänä vuonna jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on korostaa suomalaisen työn merkitystä, ja muistuttaa kuluttajia kotimaisen työn tärkeydestä. Kampanjapäivän sijoittuminen itsenäisyyspäivän aattoon on omiaan muistuttamaan meitä juhlahumuun valmistautuessa myös siitä, mistä huomenna juhlittava Suomi rakentuu – suomalaisesta työstä ja palveluista. Mutta miksi juuri suomalainen työ on niin tärkeää ja miksi sitä pitäisi tukea?
Raha pysyy rajojen sisällä
Ostaessasi suomalaisia tuotteita ja palveluita, raha kiertää eteenpäin kotimaassa ja tukee suoraan suomalaisten työllistymistä.
Jokainen osto on käytännössä sijoitus työpaikkoihin – sekä suoraan että välillisesti esimerkiksi kuljetus- ja palvelualoille.
Tuoteturvallisuus ja työntekijän oikeudet
Suomessa työntekijän oikeudet, turvallisuus ja tuoteturvallisuus ovat tiukasti säädeltyjä. Suomalainen työ tarkoittaa reiluja työehtoja, laadukkaita ja turvallisia tuotteita, läpinäkyvää tuotantoa ja ekologisempia valintoja. Ostaja voi siis luottaa siihen, että tuote on tehty vastuullisesti niin työntekijän, ympäristön kuin kuluttajankin näkökulmasta.
Hyvinvointiyhteiskunta
Jokainen Suomessa tehty työ tuo verotuloja, joilla rahoitetaan muun muuassa ilmainen koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva, vanhuspalvelut ja yhteiskuntamme turvallisuus – käytännössä koko suomalaisen hyvinvoinnin perusta.
Huoltovarmuus
Kotimainen tuotanto varmistaa, että tärkeät tuotteet ja palvelut eivät ole täysin ulkomaisen tuotannon tai logistiikan varassa. Suomalaisen työn menestyminen pitää koneet, ihmisten tietotaidon ja kriittisen infran rajojen sisällä. Se on elintärkeää etenkin kriisitilanteissa.
Osaaminen ja ammattitaito
Suomessa on paljon huippuosaamista monilla aloilla – esimerkiksi teknologia, valmistus, muotoilu, elintarviketeollisuus ja käsityö menestyvät ammattitaitoisten tekijöiden ansiosta. Kun tuemme kotimaista työtä, varmistamme myös, että suomalainen osaaminen kehittyy entisestään eikä katoa halpatuotannon mukana ulkomaille.

Aloita läheltä – tue paikallista
Suomalainen työ löytyy lähempää kuin arvaatkaan – MunPiiri on puhelimeen ladattava ilmainen sovellus, josta löydät laajan valikoiman taatusti paikallisia yrityksiä; näät läheltäsi löytyvät yritykset yhdellä napautuksella.
Etuja sinulle ja lähipiirillesi
Voit myös tienata sovelluksen avulla itsellesi lisäetuja suosittelemalla lempiyrityksiä ystävällesi; kun hän käyttää antamasi suosittelukupongin, saat sinäkin palkinnoksi itsellesi edun kyseiseen yritykseen.
Sovelluksesta löytyy myös paikallisten yritysten tarjoamia lisäetuja, jotka eivät vaadi suosittelua. MunPiiristä löytyy lisäksi paikallisten yritysten vaihtuvia kampanjoita ja MunPiirin arvontoja.




